Joulukuusilla järviä puhtaaksi

Luonto- ja tiedekeskus Saimaarium käynnisti syksyllä 2020 Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiön rahoituksella PuuVesi-hankkeen, jossa rakennetaan uppopuupuhdistamoja rehevöityneiden järvien tilan parantamiseksi. Osarahoittajana ja yhteistyökumppanina toimii myös Lappeenranta Saimaa Rotaryklubi. Rotaryklubin kanssa on ideoitu erityisesti joulukuusten hyödyntämistä Pien-Saimaan puhdistuksessa ja vesienhoidossa. Mistä oikein on kysymys?

Kuusista ja muista havupuista on ikiaikaisesti rakennettu ns. turoja tarjoamaan kevätkutuisille kaloille kutualustoja ja houkuttelemaan kaloja pyydyksiin. Perinne on ollut unohtumassa, mutta nyttemmin yleistymässä osana luonnonmukaisia vesienhoitomenetelmiä. Maailmalla on jo toistakymmentä vuotta järjestetty tempauksia, joissa on kerätty joulukuusia upotettavaksi niin virtavesiin kuin järvien rannoille tehostamaan taimenten poikastuotantoa ja ahvenkalojen lisääntymistä. Katso esimerkkivideo joulukuusitalkoista Yhdysvaltojen Länsi-Virginian tekojärvissä.

Pelkkiä kutualustoja eivät uppokuuset ja -puut kuitenkaan ole. Uppokuusen pintaan kehittyvä päällyskasvusto nimittäin myös puhdistaa vettä suodattamalla siitä liukoisia ravinteita ja hiiltä. Päällyskasvustoa laiduntaa monilajinen joukko vesiötököitä ja näitä puolestaan kalat ja ravut. Isommat petokalat saapuvat saalistamaan pikkukaloja. Näin joulukuuset lisäävät sekä kalatuotantoa että vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta. Myös ravut hyötyvät uppokuusten suojasta ja pohjaeläinravinnosta. Lisäksi uponnut puuaines säilyy vedessä hajoamattomana hyvin pitkiä aikoja. Joulukuusten kierrättäminen rantavesiin on siis monivaikutteinen kalastonhoito- sekä vesien-, luonnon- ja ilmastonsuojeluteko!

KUVA: Antti Nieminen, säynesaalis. Taideseppä Antti Nieminen Taipalsaarelta upotti loppiaisen 2020 jälkeen perheen joulukuusen Pien-Saimaaseen. Saaliksi saatiin hetimiten kevättalvella lihava säyne!

Suomessa on Vaasan rannikkoseudulla joulukuusten upotuksista muodostunut jo perinne. Rannikon talkootoiminnasta voit lukea täältä: Kututurot
Järvi-Suomessa ei vastaavia talkoita tiettävästi ole järjestetty. Osana PuuVesi-hanketta jalkautamme tänä talvena talkoot myös Pien-Saimaalle!

Vaikuta!

Rotareiden ja Saimaariumin yhteistyönä tempaistaan loppiaisen jälkeen joulukuusten keruutapahtuma myöhemmin maaliskuussa järjestettäviä upotustalkoita varten. Tuo kuusesi hoitamaan Pien-Saimaata! Joulukuusia vastaanotetaan kaupungin tontilla Meijerinkadulla 9.-10.1. klo 10-16. Tapahtumatiedot löydät täältä: Rotaryklubin kuusten keruu

Piditkö vinkistä?

Edistetään yhdessä ympäristötietoutta ja toimia upean, monimuotoisen ja puhtaan luontomme ylläpitämiseksi. Jaa artikkeli, sekä omat ympäristötekosi somessa.
Saatamme jakaa julkaisusi, lisää tekstiin mukaan @saimaarium 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *