Luontopäivää vietettiin Saimaan rannalla lokakuussa

Lokakuisena lauantaina 22.10.2022 Sammonlahden uimarannalla päästiin tutustumaan koko perheen voimin Saimaan pinnanalaiseen elämään kun Saimaa CarbonAct – ja Puulla Puhtaaksi hankkeet rantautuivat paikalle biologi Kari-Matti Vuoren ja luonto-opas Jenna Tiimon vetämänä.

Suomen kulttuurirahaston, Etelä- Karjalan rahaston tukeman hankkeen kautta saimme piristää lokakuisen harmaata lauantaita ja tarjota tapahtuman myötä kaikille halukkaille lapsiperheille mielekästä tekemistä Saimaan äärellä. Puulla puhtaaksi- hanke puolestaan jakoi tietoa uppopuupuhdistamoista ja esitteli näytepuilla kuhisevaa eläimistöä.

Tapahtumassa meillä oli esillä muutamat erilaiset rastipisteet, kuten rantahiekalla sijaitseva vesiötököiden tutkimus- ja keruupiste, rantapuiden lomassa piilotteleva norppaetsintä sekä lapsia liikuttava ja luontokysymyksiä herättävä Saimaaralli.

Tapahtumassa kuultiin Vau- huokauksia, nähtiin mitä ihmeellisimpiä ötököitä, tuumailtiin yhdessä erilaisia luonnonelon vaiheita, kummasteltiin Saimaan rantavesien monipuolista elämää sekä keskusteltiin lämpimän mehun ja piparien lomassa Saimaan lähialueiden elosta.

Osallistujia kertyi pitkin päivää eri ryhmissä yhteensä laskelmiemme mukaan kolmen- neljänkymmenen Etelä-Karjalaisen verran. Osa osallistujista oli tullut varta vasten tapahtumasta tietoisena paikalle, kun osa taas jäi tutkiskelemaan kaikkea toimintaa mielenkiinnosta ihan vain ohikulkumatkallaan.

Tunnelma oli kokonaisuudessa niinkin harmaaksi päiväksi iloinen ja löydöksien täyteinen – tietoa jaettiin paljon, tutkimusintoa heräteltiin niin lapsissa kuin aikuisissakin ja Saimaan arvostusta lisättiin taas alueen asukkaiden keskuudessa.

Yhteenvetona sanoisin, että meillä oikein onnistunut luontopäivä Saimaan äärellä, Lappeenrannassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *