Saimaarium

Eteläkarjalaisten lasten luontosuhde vahvistuu Saimaa-visa hankkeessa

   

Lapsi alkaa kasvattamaan luontosuhdettaan jo heti pienestä alkaen ja kasvattajilla on siinä iso rooli. Tutkimmeko itse luontoa innolla, olemmeko siitä kiinnostuneita ja vietämmekö siellä aikaa? Kaiken tuon voimme viestiä lapselle, antaa esimerkkejä sekä kannustaa lasta hänen oman luontosuhteensa rakentamiseen. Luontosuhde ei ole itsestäänselvyys ja se voi iän myötä myös muuttua. Meidän pitää ylläpitää sitä ja selvittää mikä on kulloinkin itsellemme oikea tapa kokea luonto.

Etelä-Karjalassa on meneillään Saimaa-visa hanke, jonka tarkoituksena on edistää paitsi lasten luontosuhteen kehittymistä myös lasten ja perheiden kalastusharrastusta sekä Saimaan alueen luonto- ja ympäristötuntemusta. Saimaa-visassa oppilaille pidetään kalapäiviä sekä luonto-oppitunteja. Oppilaat osallistuvat myös luontovisaan ja saavat harjoittelua varten Saimaan luonnosta kertovaa materiaalia.

Saimaa-visa on suunnattu Etelä-Karjalan Leader-alueen koulujen neljäsluokkalaisille ja se sopii hyvin koulujen opetussuunnitelmiin ja niiden tavoitteisiin. Kouluille tiedotetaan tarkemmin loppuvuoden 2020 aikana. Halukkaiden koululuokkien kanssa Saimaa-visa toteutetaan kevään 2021 aikana ja hanke on kokonaisuudessaan maksuton kouluille.

Saimaa-visassa tehdään yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa esimerkkinä Luonto- ja tiedekeskus SAIMAARIUM sekä paikalliset osakaskunnat ja yhdistykset. Hankkeen koordinoijana toimii Saimaan ympäristö- ja tiedekasvatuksen tuki ry.

Tätä visakokonaisuutta voidaan myös myöhemmin laajentaa edistämään kansallisella ja kansainvälisellä tasolla Saimaan alueen matkailua ja vetovoimaa. Visan jatkojalostus laajempaan kansalliseen käyttöön edistäisi osaltaan alueemme ympäristö- ja tiedekasvatusta sekä Saimaa-brändiä.

TIESITKÖ

Hanketta rahoittavat Leader Länsi-Saimaa ry. ja Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry. Hankkeen omarahoitusosuutta kerätään yksityisiltä rahoittajilta sponsorointina ja lahjoituksina. Haluamallaan summalla yritys tai yksityinen rahoittaja voi olla mukana hankkeen toteutuksessa. Sponsoreiden nimet/mahdolliset logot tulevat esille hankkeen tapahtumissa, kouluille ja oppilaille jaettavissa materiaaleissa sekä hankkeen muussa markkinoinnissa ja tiedotuksessa.

Haluaisiko yrityksesi tai yhdistyksesi olla osa hanketta ja sen tuomaa ympäristökasvatuksellista hyötyä eteläkarjalaisille lapsille tai kaipaatko lisätietoja hankkeesta?  

Ota yhteyttä: hanketyöntekijä Jenna Tiimo, [email protected]

Edistetään yhdessä ympäristötietoutta ja toimia upean, monimuotoisen ja puhtaan luontomme ylläpitämiseksi. Jaa artikkeli, sekä omat ympäristötekosi somessa!
Lisää julkaisuusi @saimaarium  #saimaarium, niin saatamme jakaa sen.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Haluatko meidän uudet
julkaisumme suoraan sähköpostiisi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *